Lääketieteellinen tiedekunta: esitarkastuksen käynnistäminen

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Tältä sivulta löydät lääketieteellisen tiedekunnan väitöskirjatutkijoille suunnatut tarkentavat ohjeet väitöskirjan jättämisestä esitarkastukseen. Muista tutustua ensin yleisiin, kaikille yliopiston väitöskirjatutkijoille suunnattuihin aikataulun suunnittelua ja esitarkastusta koskeviin ohjeisiin.

Jos sinulla on kysyttävää esitarkastuksen käynnistämisestä, voit aina olla yhteydessä kotitiedekuntasi jatko-opintopalveluihin.

Ennen esitarkastuksen käynnistämistä

  • Ilmoita hyvissä ajoin ohjaajillesi aikeestasi jättää väitöskirja esitarkastukseen, jotta ohjaajasi voi alkaa miettiä tarvittavia asiantuntijoita.
  • Tutustu esitarkastushakemusta koskevaan ohjeeseen ja valmistele hakemukseen tarvittavat liitteet.
  • Valmistele käsikirjoitus esitarkastukseen annettuja ohjeita noudattaen. Muista huomioida tämän sivun lopusta löytyvät lääketieteellisen tiedekunnan tarkentavat määräykset väitöskirjan muodosta ja ulkoasusta.

Päivitys 22.3.2022 Yliopisto ei suosittele hyödyntämään tieteellisinä asiantuntijoina venäläisissä tai valkovenäläisissä yliopistoissa parhaillaan työskenteleviä henkilöitä tai pyytämään heitä vastaväittäjiksi tai esitarkastajiksi.

Huomaa myös nämä

  • Tohtorintutkinnon suoritusoikeutesi tulee olla voimassa ja sinun tulee ilmoittautua läsnäolevaksi yliopistoon koko tarkastusprosessin keston ajaksi, aina valmistumiseen asti.
  • Esitarkastus käynnistetään lääketieteellisessä tiedekunnassa kahdessa vaiheessa. Kun olet jättänyt väitöskirjan tarkastukseen, väitöskirjojen laatua valvova tohtoritoimikunta käsittelee hakemuksen esitarkastuksen käynnistämisestä. Tohtoritoimikunnan suositus ja mahdolliset kommentit lähetetään sinulle sähköpostitse kokousta seuraavana päivänä. Vasta tämän jälkeen käsikirjoitus jätetään tarkastettavaksi Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmään ja esitarkastuksen käynnistäminen viedään tiedekuntaneuvoston päätettäväksi.
  • Lääketieteellisessä tiedekunnassa myös vastaväittäjän tiedot tulee ilmoittaa esitarkastuksen käynnistämisen yhteydessä.
  • Esitarkastajia koskevien Helsingin yliopiston yleisten esteellisyyssäädösten lisäksi lääketieteellinen tiedekunta edellyttää, että esitarkastajien tulee olla eri osastolta, klinikalta tai tutkimusohjelmasta kuin ohjaaja ja väitöskirjan tekijä.
  • 1.3.2019 lähtien tiedekuntaneuvosto määrää väitöstilaisuuteen harkintansa mukaisesti joko yhden tai kaksi tiedekunnan edustajaa. Tiedekuntaneuvosto päättää asiasta väittelyluvan yhteydessä tai, milloin tämä ei ole mahdollista, delegoi päätöksenteon dekaanille. Uudistuksen myötä lääketieteellisessä tiedekunnassa arvosanaa ehdottavat pääsääntöisesti vastaväittäjä ja kustos. Mikäli kustos on ohjaaja, hän etsii uuden tiedekunnan edustajan. Tiedekunnan edustaja voi olla professori, dosentti tai dosentin tasoinen tutkimus- ja opetushenkilökunnan edustaja. Hänen tulee tuntea Helsingin yliopiston väittelykäytännöt ja väitöskirjojen arvosteluperiaatteet. Lääketieteellisessä tiedekunnassa tiedekunnan edustaja nimetään esitarkastushakemuksen yhteydessä. Jatkossa hakemuksessa tulee siis ilmoittaa esitarkastajat, vastaväittäjä, kustos ja tieto siitä voiko kustos toimia tiedekunnan edustajana, tai hänet korvaava tiedekunnan edustaja.

Näin jätät väitöskirjan esitarkastukseen

Toimita vähintään kymmenen päivää ennen tohtoritoimikunnan kokousta (ks. aikataulut alempana tällä sivulla) tiedekunnan jatko-opintopalveluihin skannattuna sähköpostitse osoitteeseen: meilahti-phd@helsinki.fi alla olevat dokumentit yhtenä tiedostona pdf-muodossa

  • Ehdotus esitarkastajiksi ja vastaväittäjäksi (Täytä sähköinen lomake, tulosta se ja hanki lomakkeeseen tarvittavat allekirjoitukset. Sähköiset allekirjoitukset käyvät. Huomaa, että lomakkeelle tulee sisällyttää myös vastaväittäjäehdotus sekä väitöstilaisuuden tiedekunnan edustajan nimi.) Tarkistathan että sähköisellä lomakkeella sekä tulostetulla allekirjoitetulla lomakkeella on samat tiedot kaikissa kohdissa. Tarkistathan myös että esitarkastajien ja vastaväittäjän sähköpostiosoitteet ovat oikein. Kirjaa ylös kaikki nimet, joilla ehdotettava asiantuntija on julkaissut. Tämä helpottaa tohtoritoimikunnan työtä mahdollisten jääviyksien tutkimisessa. Ilmoita myös jos oma nimesi on muuttunut kesken väitöskirjaprojektin.
  • Selvitys omasta osuudesta väitöskirjatutkimuksessa eli yhteistyöselvitys (tarkemmat ohjeet alempana)
  • Kirjoittajan julkaisuluettelo (kaikki julkaisut)
  • Eettisen toimikunnan ja/tai eläinkoelautakunnan lausunnon diaarinumero (itse lausunnosta ei tarvitse toimittaa kopiota).
  • Täytetty ja allekirjoitettu esitarkastushakemuksen tarkistuslista

Toimita lisäksi jatko-opintopalveluihin viimeistelty käsikirjoitus osajulkaisuineen yhtenä pdf-tiedostona Funet FileSender -palvelua käyttäen. Kirjoita Funet FileSenderissä vastaanottajan osoitteeksi meilahti-phd@helsinki.fi. Älä koskaan lähetä käsikirjoitusta sähköpostin liitetiedostona.

Huomioitavaa ennen hakemuksen laittoa tiedekuntaan

Selvitys omasta osuudesta väitöskirjatutkimuksessa

Yhteisjulkaisuissa väitöskirjan tekijällä on oltava selkeästi määriteltävä itsenäinen osuus. Tätä varten tutkija, työn ohjaaja ja mahdollinen seurantaryhmä laativat esitarkastushakemuksen liitteeksi vapaamuotoisen selvityksen tutkijan osuudesta kussakin yhteisjulkaisussa. Jos yhteisjulkaisua on käytetty myös toisessa väitöskirjassa, siitä tulee mainita selvityksessä. On suositeltavaa, että väittelijä toimittaa omaa osuuttaan kuvaavan selvitysluonnoksen myös muille artikkelien kirjoittajille.

Yhtä julkaisua käytetään pääsääntöisesti vain yhdessä väitöskirjassa, ja pääsääntöisesti vähintään puolet julkaisuista tulee olla sellaisia, joita ei käytetä muissa väitöskirjoissa (Tiedekuntaneuvoston päätös 5.10.2004).

Mikäli väitöskirjan osajulkaisuista yhtä tai useampaa on jo käytetty osana jotakin aikaisemmin julkaistua väitöskirjaa, on tieto tästä lisättävä väitöskirjan osajulkaisulistan perään.

Väitöskirjan tekijä toimittaa selvityksen tiedekuntaan, kun hän jättää käsikirjoituksen esitarkastukseen ja myöhemmin esitarkastajille ja vastaväittäjälle. Selvitys voi sisältyä myös väitöskirjan yhteenvetoon tai artikkeliin. Lisää tohtoritoimikunnalle tulevaan selvitykseen tieto myös väitöskirjassa käytettävien artikkelien JUFO luokista.

Kielentarkastus

Tiedekunta suosittelee, että mahdollinen kielentarkastus tehdään vasta esitarkastuksen jälkeen, sen jälkeen, kun väittelijä on viimeistellyt käsikirjoituksen esitarkastajilta saamansa palautteen perusteella. Väitöskirjatyön pääohjaaja voi päättää, ettei kielentarkastus ole tarpeen. Tiedekunta ei korvaa kielentarkastuksen kuluja.

Väitöskirjan jättöpäivät ja tohtoritoimikunnan kokousaikataulut

Esitarkastushakemus liitteineen tulee jättää tiedekunnan jatko-opintopalveluihin viimeistään 10 päivää ennen seuraavaa tohtoritoimikunnan kokousta. Hakemus tulee toimittaa viimeistään mainittuna jättöpäivänä klo 15.00.
 

Luethan ohjeet huolella ennen aineiston jättämistä ja tarkista, että olet toimittanut meille kaikki vaaditut asiakirjat. Tarkista, että e-lomakkeella ja skannatulla lomakkeella on samat tiedot. Tiedostot toimitetaan kahtena eri pdf-tiedostona: 

  1. Väitöskirjakäsikirjoitus (yhteenveto-osa ja artikkelit yhdessä ja samassa pdf-tiedostossa)
  2. Esitarkastushakemus liitteineen yhtenä pdf-tiedostona.

HUOM! DL-päivä on sitova, tuon päivän jälkeen jätetyt hakemukset siirtyvät automaattisesti seuraavaan kokoukseen.

Kevätlukukausi 2024
 

Esitarkastushakemuksen
jättöpäivät (kl. 15.00)
Tohtoritoimikunnan
kokouspäivät
Tiedekuntaneuvoston kokouspäivät
ti 2.1. to 11.1. ti 23.1.
ma 29.1. to 8.2. ti 20.2.
ma 26.2. to 7.3. ti 19.3.
ma 25.3. to 4.4. ti 16.4.
ma 29.4. ke 8.5. ti 21.5.
ma 20.5. to 30.5. ti 11.6.

Syyslukukausi 2024
 

Esitarkastushakemuksen
jättöpäivät (kl. 15.00)
Tohtoritoimikunnan
kokouspäivät
Tiedekuntaneuvoston kokouspäivät
ma 5.8. to 15.8. ti 27.8.
ma 26.8. to 5.9. ti 17.9.
ma 23.9. to 3.10. ti 15.10.
ma 28.10. to 7.11. ti 19.11.
ma 18.11. to 28.11. ti 10.12.

Esitarkastajat saavat lausunnon antamiseen aikaa noin kaksi kuukautta siitä tiedekuntaneuvoston kokouksesta, jossa esitarkastus käynnistetään. Alla olevasta taulukosta löydät tiedon siitä, mihin mennessä esitarkastajien viimeistään tulee jättää lausuntonsa, jotta väittelylupa-asia voi ehtiä käsittelyyn seuraavaan mahdolliseen tiedekuntaneuvoston kokoukseen. Jos lausunto ei saavu määräpäivään mennessä, asian käsittely siirtyy seuraavaan kokoukseen.

Lausuntojen jättöpäivät kevätlukukaudella 2024
 

Esitarkastus- ja vastaväittäjänlausunnon
viimeinen jättöpäivä
Tiedekuntaneuvoston
kokouspäivät
ti 9.1. ti 23.1.
ti 6.2. ti 20.2.
ti 5.3. ti 19.3.
ti 2.4. ti 16.4.
ti 7.5. ti 21.5.
ti 28.5. ti 11.6.

Lausuntojen jättöpäivät syyslukukaudella 2024
 

Esitarkastus- ja vastaväittäjänlausunnon
viimeinen jättöpäivä
Tiedekuntaneuvoston
kokouspäivät
ti 13.8. ti 27.8.
ti 3.9. ti 17.9.
ti 1.10. ti 15.10.
ti 5.11. ti 19.11.
ti 26.11. ti 10.12.

Näin toimit, kun tohtoritoimikunta on käsitellyt hakemuksen

Kun tohtoritoimikunta on suositellut esitarkastuksen käynnistämistä

  • Lähetä väitöskäsikirjoituksen yhteenveto-osa tiedekunnan jatko-opintopalvelujen Ouriginal (entinen Urkund) -osoitteeseen: med-dissertation.hy@analyysi.urkund.fi. Käsikirjoitus tulee lähettää Ouriginaliin viimeistään viikkoa ennen tiedekuntaneuvoston kokousta. Yhteenveto suositellaan lähetettäväksi Ouriginaliin pdf-muodossa. Käytä lähetykseen sähköpostia. Ouriginal ei tunnista Funet FileSenderillä lähetettyjä viestejä.
  • Saat Ouriginalista vahvistusviestin dokumentin vastaanotosta sekä linkin, jonka kautta voit halutessasi kieltää dokumentin tallentamisen pysyvästi Ouriginalin tietokantaan. Jos kiellät tallentamisen, dokumentti poistetaan järjestelmästä heti, kun tarkistus on tehty, eikä sitä hyödynnetä esimerkiksi tulevien väitöskirjojen plagiaatintunnistuksessa.
  • Ouriginal analysoi käsikirjoituksen tietoturvallisesti ja lähettää sen jälkeen tehdystä tarkistuksesta raportin Meilahden jatko-opintopalveluihin. Jatko-opintopalvelut lähettää raportin edelleen esitarkastajille. Väittelijä ei saa raporttia itselleen.
  • Lisää tietoa Ouriginalista ja esim. tuetuista tiedostomuodoista ja oikeuksistasi väitöskirjan tekijänoikeuksien haltijana voit halutessasi lukea Ouriginalia käsittelevästä ohjeartikkelista.

Kun esitarkastus on käynnistetty tiedekuntaneuvostossa

  • Saat tiedon tiedekuntaneuvoston päätöksestä kokousta seuraavana päivänä sähköpostitse.
  • Toimita tiedon saatuasi esitarkastajille saman väitöskirjamateriaali ja selvitys omasta osuudesta kuin jättäessäsi esitarkastushakemusta tiedekunnan jatko-opintopalveluihin.

Kun esitarkastajat ovat valmiita antamaan lausuntonsa

  • Esitarkastajat antavat yhdessä tai erikseen tiedekunnalle lausuntonsa, jossa joko:
    a) puoltavat väitösluvan myöntämistä käsikirjoitukselle nykyasussaan tai pienin, ohjaajan hyväksyttävissä olevin korjauksin tai
    b) toteavat käsikirjoituksen puutteet siinä määrin vakaviksi, ettei väittelylupaa ole mahdollista puoltaa.
  • Esitarkastaja voi myös edellyttää, että käsikirjoitukseen tehdään korjauksia, jotka esitarkastaja hyväksyy ennen puoltavan lausunnon antamista. Korjaukset hyväksyttyään esitarkastaja antaa käsikirjoituksesta tiedekunnalle lopullisen lausuntonsa. Väittelijä toimittaa selvityksen tehdyistä korjauksista myös toiselle esitarkastajalle. Esitarkastus saa tässä tapauksessa kestää kokonaisuudessaan enintään kuusi kuukautta. Esitarkastaja ei tällöinkään ole ohjaajaa vastaavassa asemassa.
  • Kun tiedekunnan jatko-opintopalvelut ovat saaneet molemmat myönteiset esitarkastajien lausunnot, väitöskirja viedään automaattisesti seuraavaan mahdolliseen tiedekuntaneuvoston kokoukseen väittelyluvan myöntämisen käsittelyyn. Väittelijän ei itse tarvitse tehdä mitään väittelyluvan käsittelyn käynnistämiseksi. Väittelijä saa käsittelyyn menosta tiedon noin puolitoista viikkoa ennen neuvoston kokousta. Jos et ole saanut viestiä ja odotat asiasi olevan menossa tiedekuntaneuvostoon, otathan ajoissa yhteyttä jatko-opintopalveluihin. 

Väitöskirjan muoto ja ulkoasu lääketieteellisessä tiedekunnassa

Väitöskirjan artikkeleiden on pääsääntöisesti oltava julkaistuja korkeatasoisissa kansainvälisissä vertaisarviointia käyttävissä tieteellisissä sarjoissa tai aikakauslehdissä, tai korkeintaan yhtä lukuun ottamatta oltava julkaistavaksi hyväksyttyjä. Yksi osajulkaisuista voi olla alkuperäisjulkaisuun verrattava systemoitu katsaus.

Väitöskirjatyötekijän on oltava tarkka open access -lehtien suhteen, sillä kyseenalaisiksi luokiteltuja julkaisufoorumeita (ns. predator journals, "saalistajalehdet")  ei hyväksytä väitöskirjan osatöiksi. Apuna kyseenalaisten julkaisujen tunnistamiseen toimii esimerkiksi vuosittain päivitettävä Beall's list. (Jos linkki ei toimi, löydät listan helposti myös hakukoneella). Tarkempia ohjeita julkaisufoorumin valinnasta alempana.

Jos väitöskirjan yhteenveto-osassa käytetään uudelleen taulukoita, kuvia tai kuvaajia väittelijän alkuperäisjulkaisuista, on väittelijän vastuulla varmistaa julkaisun kustantajalta oikeudet niiden esittämiseen osana väitöskirjaa. Monet kustantajat ilmoittavat sivuillaan, että sallivat niiden käytön opinnäytetöissä. Uudelleen käytetyn taulukon, kuvan tai kuvaajan kuvatekstissä tulee esittää maininta, että kustantaja sallii niiden käytön tai että lupa on varmistettu kustantajalta seuraavasti: ”Reproduced with permission from …” ja viite alkuperäisjulkaisuun. Väitöskirjan loppuun liitettävien alkuperäisjulkaisujen osalta ei ole ollut tapana pyytää erillistä uudelleenpainatuslupaa, koska ne esitetään alkuperäisessä muodossaan.

Yhteenveto-osassa väitöskirjan tekijä voi esittää myös julkaisemattomia tuloksia. Tällöin niihin on viitattava asianmukaisesti ("N. N. et al. unpublished results"). Päällekkäisjulkaisemisen välttämiseksi ei julkaisemattomia tuloksia tule kuitenkaan liittää itsenäisen osatyön laajuisena yhteenveto-osaan, mikäli tämä "osatyö" on tarkoitus myöhemmin lähettää julkaistavaksi.

Monografia- ja artikkeliväitöskirjaan sisältyvät osat

  • Sisällysluettelo (sivunumerointi mukana!)
  • Artikkeliväitöskirjassa liitteenä osajulkaisut.
  • Kirjallisuusluettelo.
  • Yhteenveto ja johtopäätökset.
  • Yleispohdinta, jossa omia tutkimustuloksia verrataan kriittisesti aiempaan tutkimukseen.
  • Oman tutkimuksen tulokset ja niiden pohdinta.
  • Selvitys käytetystä aineistosta ja menetelmistä. Aineisto ja menetelmät on esitettävä kirjallisessa muodossa, lisäksi voi käyttää metoditaulukkoa.
  • Tutkimuksen kysymyksenasettelu.
  • Analyyttinen kirjallisuuskatsaus, josta selviää käsiteltävänä olevan aiheen tietouden kehitys ja nykytila.
  • Johdanto
  • Tiivistelmä "abstract", joka on noin puolentoista sivun pituinen selvitys väitöskirjatyöstä ja sen tärkeimmistä tuloksista. Se sisältää seuraavat asiat: tavoitteet, päämenetelmät, saavutetut tulokset sekä niiden pohjalta tehdyt johtopäätökset. Tiivistelmä tulee tehdä sekä englanniksi että suomeksi/ruotsiksi.
  • Lyhenneluettelo
  • Artikkeliväitöskirjassa on luettelo julkaisuista, joista se koostuu.

Väitöskirjan (sisä)kansilehdellä ilmoitetaan

  • väitöskirjan nimi
  • kirjoittajan nimi
  • se että kyseessä on väitöskirja
  • painatusluvan myöntänyt tiedekunta
  • tutkimuksen tekopaikka tai -paikat
  • tohtoriohjelma
  • kirjapaino
  • painatuspaikka
  • painatusvuosi
  • ISBN-numero
  • työnohjaajien nimet
  • asiantuntijoiden nimet
  • lauseke: The Faculty of Medicine uses the Urkund system (plagiarism recognition) to examine all doctoral dissertations.

Väitöskirjan kannen visuaalinen ilme riippuu julkaisusarjasta. Kaikkia Helsingin yliopiston väittelijöitä suositellaan julkaisemaan Helsingin yliopiston tutkijakoulun uudessa julkaisusarjassa ”Dissertationes Universitatis Helsingiensis”. Lisätietoa kansista, ISBN-numeroista sekä julkaisusarjasta löydät yleisistä julkaisemista koskevista ohjeista.

Väitöskirjan kirjallisuusviittauksien ja kirjallisuusluettelon merkintätavat

Tekstissä kirjallisuusviittauksina käytetään numerointia, jolloin lähdeluettelo on numerojärjestyksessä TAI tekstissä kirjallisuusviittauksina käytetään tekijän nimeä ja vuosilukua, jolloin  lähdeluettelo on aakkosjärjestyksessä. Kirjallisuusluettelossa artikkeleista mainitaan kaikki kirjoittajat, artikkelin otsikko ja lehden nimi. Aikakauslehdistä käytetään Index Medicus -luettelon lyhennyksiä. Lehden nimen jälkeen ilmoitetaan volyymi, artikkelin alku- ja loppusivu sekä julkaisuvuosi. Monografioihin ja kirjoihin viitattaessa ilmoitetaan kirjan nimi, tekijä tai toimittaja, kustantaja, ilmestymispaikka ja -vuosi sekä viitteen alku- ja loppusivu.

Alkuperäisen tutkimusmateriaalin säilyttäminen

Väitöskirjaan liittyvät alkuperäiset tutkimustulokset on tallennettava ainakin niin kauan kuin väitöskirja-asian käsittely tiedekunnassa on ratkaisematta. Ne on esitettävä vaadittaessa tiedekunnalle tai tiedekunnan määräämille asiantuntijoille. Tämä ohje koskee tutkimusmateriaalin säilyttämistä väitöskirjan tarkastusprosessin aikana tiedekunnassa. Muilta osin tutkimusmateriaalin säilyttämistä koskevien säädösten noudattaminen on tutkijan vastuulla.

Julkaisufoorumin valinta

Tiedekunta suosittelee valitsemaan JUFO-luokitettuja lehtiä (JUFO-luokat 1-3). Tällöin julkaisufoorumi on suurella todennäköisyydellä tieteellisesti ja eettisesti hyväksyttävä. Lista JUFO-luokitetuista lehdistä. Toinen tapa arvioida julkaisufoorumin taso, on tarkistaa, onko se listattu Medlineen, Web of Scienceen ja Pubmediin. Tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 16.5.2023 päättänyt, että jos JUFO pudottaa lehden nollaluokkaan, lehti katsotaan tiedekunnassa predator-lehdeksi joko seuraavan kalenterivuoden alusta, jos pudotus tapahtuu kesken kalenterivuoden tai pudottamisen alusta, jos pudotus tapahtuu 1. tammikuuta. Tämän jälkeen kyseisiin lehteen submittoituja uusia artikkeleita ei hyväksytä lääketieteellisen tiedekunnan väitöskirjoihin.

Aivan uusia lehtiä ei ole JUFO:ssa arvioitu, eikä aina myöskään ehditty indeksoimaan Medlineen, PubMed:iin tai Web of Scienceen. Uusia julkaisusarjoja arvioitaessa kustantajan arvovaltaisuudella on suuri merkitys. Jos kustantaja on arvovaltainen ja tunnustettu tiedeseura tai tunnettu tiedekustantaja, niin voi olettaa, että kyseessä on asianmukainen uusi julkaisufoorumi esim. tunnetun lehden "open access”-versio.

Tiedekunta varoittaa tie­teel­li­ses­ti kel­vot­to­mis­ta leh­dis­tä (pre­da­tor jour­nals) Väitöskirjan tekijän ja ohjaajan on oltava tarkka julkaisufoorumin suhteen, sillä kyseenalaisiksi luokiteltuja lehtiä (ns. predator journals, ”saalistajalehdet”) ei hyväksytä väitöskirjan osatöiksi. Tämän johdosta on tärkeää, että edellä kuvatut julkaisufoorumin valintaan liittyvät tarkistukset tehdään perusteellisesti ja kaikki kirjeenvaihto lehden kanssa säilytetään.

Väitöskirjan uudelleenrekisteröinti

Täytä väitöskirjan (uudelleen)rekisteröintihakemus vain siinä tapauksessa, mikäli sinulle on myönnetty tohtorin tutkinnon suoritusoikeus ennen 1.1.2007, mutta et ole vielä rekisteröinyt väitöskirjaasi, tai siinä tapauksessa, että tutkimusprojektisi on muuttunut täysin ja haluat uudelleenrekisteröidä väitöskirjasi.

Re-registration_of_doctoral_dissertation.docx