Mielen hyvinvointi

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Mielen hyvinvointi koostuu monesta osatekijästä; yksilöllisistä, sosiaalisista, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista tekijöistä. WHO:n määritelmän mukaan mielen hyvinvointia on se, että pystyt näkemään omat kykysi ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa ja ottamaan osaa yhteisösi toimintaan. Voit itse vaikuttaa hyvinvointiisi eri tavoin.

Yliopistolla on myös monenlaisia palveluja ja tahoja, jotka voivat auttaa kun tarvitset tukea esimerkiksi opintoihin liittyvissä haasteissa, kaipaat keskustelukumppania tai haet vertaistukea. Tälle sivulle on koottu erilaiset opiskeluhyvinvointia tukevat tahot sekä linkit erilaisiin yliopiston järjestämiin tapahtumiin.

Kannattaa myös tutustua seuraaviin opiskelijan ohjesivuihin: tukea opiskeluun ja yhteiset pelisäännöt.

Ajankohtaisia tapahtumia mielen hyvinvointiin

Kynä ja lehtiö pöydällä.

Tähän lukuun on kerätty yliopiston kumppaneiden ja toimijoiden ajankohtaisia tapahtumia mielen hyvinvointiin liittyen.

  • Helsingin yliopiston Hyvinvointitapahtumista löydät mielen hyvinvointia tukevia tapahtumia, työpajoja ja luentoja. 
  • Apua yksinäisyyteen - yksilöllinen keskustelutuki HelsinkiMission koulutetun ammattilaisen kanssa. Lue lisää tai varaa jo itsellesi suoraan aika HelsinkiMission verkkopalvelusta.
  • Tutustu Nyytin linkkipuuhun, jonka kautta pääset selville tarjolla olevista chateistä, webinaareista, koulutuksista ja paljosta muusta.

Mistä haen apua akuutissa mielenterveyden kriisissä?

Kännykkä pöydällä

Terveysasema

Akuutissa mielenterveyden kriisissä ole yhteydessä oman hyvinvointialueesi terveysasemaan. Terveysasemilla työskentelee mm. mielenterveys- ja päihdetyön sairaanhoitajia. Terveysasemat ovat auki arkisin klo 8-16 ja päivystysapuun puh.116 117 voit ottaa yhteyttä ympäri vuorokauden.

Kriisipuhelin

Valtakunnallinen Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää suomen kielellä 24/7 numerossa puh. 09 2525 0111.

SOS-kriisikeskus

SOS-kriisikeskukseen voit olla yhteydessä elämän kriisitilanteissa. SOS-kriisikeskus Helsingissä tarjoaa lyhytkestoista keskusteluapua kriisistä selviytymisen tueksi. Aika tapaamiseen varataan puhelimitse numerosta 09 4135 0510, tai sähköisen SOS-kriisikeskuksen ajanvarauskalenterin kautta.

Sekasin-chat

Sekasin-chat on valtakunnallinen 12–29-vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä. Diagnooseja tai lähetteitä ei tarvita – nuoren oma arvio avun tarpeesta riittää. Keskustelu on luottamuksellista ja anonyymia. Chat on auki vuoden jokaisena päivänä ma-pe klo 9–00 ja la-su klo 15–00. Sekasin-chatista vastaa Sekasin Kollektiivi, jota koordinoivat MIELI ry, SPR, SOS-Lapsikylä ja Setlementtiliitto. Chatissa päivystävät ammattilaiset yhdessä koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Sekasin-chat on maksuton ja suomenkielinen.

HelsinkiMission Nuorten kriisipiste

HelsinkiMission Nuorten kriisipiste tarjoaa luottamuksellista lyhytkestoista kriisi- ja keskusteluapua suomeksi 12–29-vuotiaille nuorille, aikuisille, pareille ja nuorten perheille. Lisätietoja ja puhelinajanvarauksen löydät HelsinkiMission sivuilta.

YTHS

YTHS:llä mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä sinua auttavat terveyden- ja sairaanhoitajat, yleislääkärit, psykiatriset erikoissairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät, psykologit ja psykiatrit. Voit lukea tarkempaa tietoa heidän vastaanottopalveluistaan YTHS:n vastaanottopalvelujen sivuilta.

Etä- ja lähivastaanottoon sinun tulee tehdä ajanvaraus. Hoidontarpeen arvioinnissa terveydenhuollon ammattilainen kartoittaa ja arvioi tilanteesi sekä hoidon kiireellisyyden, antaa itsehoito-ohjeita sekä ohjaa sinut tarvittaessa tarvittaessa muuhun palveluun, mikäli asiasi ei kuulu opiskeluterveydenhuollon piiriin. Voit varata ajan vastaanottoon joko puhelimitse tai chatissa. YTHS:n valtakunnalliset palvelunumerot palvelevat ma–to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-14.00.

Yleis- ja mielenterveyden palveluiden puhelinnumero on 046 7101073
Linkki chatiin YTHS:n ajanvaraus-sivulla

Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta

Jos sinulla on huoli omasta tai läheisesi mielenterveydestä, omat keinot ovat hukassa, koet olevasi yksin huolesi kanssa tai mietit, mistä saisit apua, voit soittaa tai chattaa valtakunnalliseen mielenterveysneuvontaan arkisin kello 10–15 välillä.

Puhelinnumero 0203 91920  Puhelun hinta 8,35 senttiä / puhelu + 16,69 senttiä minuutti.

Valoa-chatissa kanssasi keskustelee arkisin kello 12–15 mielenterveysalan ammattilaiset, jonka jälkeen vertaiset ovat kuuntelemassa ja jakamassa kokemuksiaan (ei pyhinä, eikä koulujen kesäloma-aikoina) torstaisin kello 18–19.

Miten voin itse hoitaa mielenterveyttäni?

Aurinko paistaa metsässä

YTHS:n Mielenterveystiedon sivut

YTHS:n mielenterveystiedon sivulla voit tutustua mielenterveyteen vaikuttaviin osa-alueisiin ja suosituksia siitä mitä voit tehdä oman mielenterveytesi eteen.

Sivuilla käsitellään:

  • Tunnetaitoja
  • Sosiaalisia suhteita
  • Itsemyötätuntoa
  • Stressinhallintaa
  • Jännittämistä

Nyyti ry

Nyyti ry on korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyttä edistävä valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys.

  • Nyyti ry:n verkkosivuilta löydät monipuolista tietoa, vinkkejä ja keinoja mielenterveyden, mielen hyvinvoinnin sekä opiskelukyvyn edistämiseen ja vahvistamiseen. Saat sivuilta myös tietoa kuinka voit toimia vapaaehtoisena ja tarjota vertaistukea muille opiskelijoille.
  • Opi elämäntaitoa -osiossa löydät monipuolista sisältöä oman hyvinvointisi ja elämäntaitojesi vahvistamiseen sekä linkkejä syventäviin materiaaleihin ja itsenäisesti suoritettavaan Elämäntaitokurssiin
  • Nyyti ry:n testit auttavat sinua kartoittamaan omaa jaksamistasi ja tunnistamaan voimavarojasi.
  • NyytiCast-podcasteissa ja NyytiTalk-YouTube/IG-lähetyksissä puhutaan mielenterveydestä ja käsitellään opiskelijan elämään ja hyvinvointiin liittyviä teemoja.
  • Tutustu Nyytin linkkipuuhun, jonka kautta pääset selville tarjolla olevista chateistä, webinaareista, koulutuksista ja paljosta muusta.
  • Ajantasaista tietoa löydät myös somesta: Instagram, YouTube, Twitter, Facebook.

Mindfulness- ja rentoutumisharjoitukset

Oivan harjoitukset auttavat keskittymään, olemaan läsnä, tunnistamaan itselle tärkeitä asioita ja käsittelemään ikäviä ajatuksia ja tunteita. Oivassa on yli 40 harjoitusta, joita pystyy tekemään helposti vaikka bussissa, nukkumaan mennessä tai kiireisen työpäivän lomassa. Suurin osa harjoituksista on 2-3 minuutin mittaisia ja niitä voi tehdä lukemalla tai kuuntelemalla.

Oivasta löydät harjoituskokonaisuudet esimerkiksi seuraaviin tilanteisiin:

  • Stressaa
  • Ahdistaa
  • Masentaa
  • En saa unta

Mieli ry:n sivuilta löydät erilaisia harjoituksia, jotka auttavat rauhoittamaan mielen ja lievittämään stressiä: 

Mielenterveystalo

Mielenterveystalon sivuilta löytyy erilaisia mielenterveyteen liittyviä omahoito-oppaita. Löydät apua esimerkiksi masennukseen, ahdistukseen tai alkoholin liikakäyttöön. Voit työskennellä vointisi parantamiseksi omaan tahtiisi, missä ja milloin vain.​

Mistä haen tukea opintojeni edistämiseen?

Opiskelukykyä tukevat ryhmät ja kurssit

Opintopsykologit ja uraohjaajat järjestävät opiskelijoille ryhmiä erilaisiin teemoihin liittyen ympäri lukuvuoden. Ryhmistä saat tukea opintojesi edistämiseen sekä kanssaopiskelijoilta että ryhmän ohjaajilta. Ajankohtaiset tiedot ryhmistä ja kursseista sekä ilmoittautumisohjeet löydät Opiskelijan ohjeiden sivulta Opiskelukykyä ja urasuunnittelua tukevat ryhmät.

Opintopsykologien tarjoama tuki

Opintopsykologit tarjoavat yksilöohjausta ja ryhmiä Helsingin yliopiston perustutkinto-opiskelijoille, jotka kaipaavat tukea opiskelutaitoihin, motivaatioon, ajankäyttöön, jaksamiseen, jännittämiseen tai tutkielmien tekoon liittyvissä kysymyksissä. Ohjauskäyntejä voi olla tarpeen mukaan 1–5. Tapaamisten määrä sovitaan opiskelijan kanssa. Lue lisätietoa opintopsykologien ohjesivulta.

Opintoihin palaavan tukipaketti

Nyyti ry:n Takaisin opintoihin-hankkeen tieto- ja ohjauspaketti on hyödyllinen opintoihin pitkän ajan jälkeen palaaville opiskelijoille. Tutustu Opintoihin palaajan pakettiin Nyyti ry:n sivuilla.

Oppimisen tuen keskuksen palvelut

Kuntoutussäätiö Oppimisen tuen keskus tarjoaa matalan kynnyksen tukea aikuisten oppimisen ja mielen hyvinvoinnin haasteisiin. Oppimiseen perehtyneet psykologit ohjaavat vertaistukiryhmiä ja tarjoavat yksilöllistä tukea chatissa tai 3–5 kerran videovälitteisenä etävalmennuksena. Palvelut ovat osallistujille maksuttomia eivätkä ne edellytä diagnoosia tai lähetteitä. Riittävä suomen kielen taito on kuitenkin edellytys palveluista hyötymiselle. Lisätietoa ja yhteydenotot Oppimisen tuen keskuksen sivuilta.

Oppimisvaikeus-chat

Oppimisen tuen keskuksen chatissa voit jutella vapaamuotoisesti oppimisvaikeuksiin perehtyneen psykologin kanssa. Voit kysyä oppimisvaikeuksista sekä saada tukea ja ohjausta erilaisiin oppimisen hankaluuksiin ja niihin liittyviin mielenterveyden ongelmiin.

Ajankohta: Chat-neuvonta on avoinna keskiviikkoisin klo 14.30-16.
Paikka: Chat aukeaa www.oppimisvaikeus.fi -sivulta. Lisätietoa ja ohjeet liittymiseen löydät Kuntoutussäätiön sivuilta.

Voit kysyä neuropsykologilta oppimisvaikeuksista sekä saada tukea ja ohjausta erilaisiin oppimisen hankaluuksiin ja niihin liittyviin mielenterveyden ongelmiin. Puhelinneuvontaan voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, eikä etukäteen tarvitse osata nimetä ongelmiaan tai tarpeitaan tarkasti.

Ajankohta: Puhelinneuvonta on avoinna maanantaisin klo 15.00–15.45 numerossa 044-7813109.

Tarvitsen keskustelutukea ja/tai hengellistä/henkistä tukea

Tyyni meri

Yliopistopapit

Voit ottaa yhteyttä yliopistopappiin, kun haluat keskustella henkisistä tai hengellisistä asioista, opiskelusta, työstä, ihmissuhteista tai muista elämään liittyvistä kysymyksistä. Yliopistopapit tarjoavat kaikille turvallisen tilan riippumatta henkilön vakaumuksesta, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Lue lisää yliopistopappien ohjesivulta.

Walk in -terapiaa

Mikä mieltäsi sitten painaakin, walk in -terapia on tilaisuus selvittää ajatuksia ammattilaisen kanssa. Pääset juttusille ilman ajanvarausta ja lähetettä, ja kertakin voi riittää. Voit tulla yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa. Keskustelemassa kanssasi on psykoterapeutteja ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti.

Palvelu on ilmainen ja suunnattu 16–29-vuotiaille. Avoinna maanantaisin klo 12–18. Osoite: Matteuksen kirkon Varustamo, Turunlinnantie 3, Itäkeskus.

Helsingin kaupungin Mieppi

Mieppi on maksuton matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu, joka on tarkoitettu Helsingissä asuville aikuisille ja yli 13-vuotiaille nuorille.

Ota yhteyttä Mieppiin, jos sinulla on esimerkiksi elämäntilanteeseen tai mielenterveyteen liittyviä huolia ja toivot keskustelutukea. Näin sinun on mahdollista sopia tarpeen mukaan 1–5 keskusteluaikaa tai saada tukea ja neuvontaa. Keskustelutuki voidaan toteuttaa asiakkaan toiveen mukaan etäyhteydellä tai kasvokkain. Lisätietoa Helsingin kaupungin Mieppi-sivuilta.

Mistä saan sosiaalista ja yhteisöllistä tukea? Apua yksinäisyyteen?

Nuoria kävelee tiellä

Ryhmät kuntoon -kurssi

Kahden opintopisteen kurssi painottuu hyvinvoinnin tukeminen ja sen myötä opiskelun edistäminen. Kurssin aikana tunnistetaan sosiaalisten ryhmien merkitystä hyvinvoinnissa ja kehitetään sosiaalisia työkaluja hyvinvoinnin tukemiseksi. Kurssilla harjoitellaan sosiaalisten taitojen ja ryhmien säätelyä, minkä kautta tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä sekä edistää jaksamista, hyvinvointia ja tukea opiskelua.

Kurssi perustuu sosiaalisen identiteetin näkökulmaan. Kurssilla käydään läpi harjoituksia, joissa pohditaan sosiaalisten ryhmien merkitystä, kartoitetaan omia sosiaalisia ryhmiä ja tarkastellaan suhdetta jo olemassa oleviin ja mahdollisiin uusiin sosiaalisiin ryhmiin. Jokaisen opiskelijan edellytetään sitoutuvan kurssin harjoituksiin. Lisätietoja kurssisivuilta.

Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke

Nyyti ry:n ja HelsinkiMission yhteinen hanke tarjoaa apua korkeakouluopiskelijoiden kokemaan yksinäisyyteen. Opiskelijalla on mahdollisuus saada:

  • Kahdenkeskistä keskustelutukea yksinäisyyteen koulutetun ammattilaisen kanssa viiden tapaamiskerran verran.
  • Vertaistukea muilta yksinäisyyttä kokevilta opiskelijoilta Discordissa ja Zoomissa toteutuvissa ryhmissä.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen mukaan Yksinäisyystyökorkeakouluissa -hankkeen verkkosivuilta.

HelsinkiMission yksinäisyystyö

HelsinkiMission sivuilta löydät apua yksinäisyyteen. Voit varata ajan tapaamiselle ohjattuun yksinäisyystyöskentelyyn. Saat tukea myös HelsinkiMission nuorten kriisipisteestä.

Kaupunkiolohuone Kohtaus 

Kaupunkiolohuoneet Helsingin Vallilassa ja Malmilla panostavat yhteisölliseen toimintaan ja oleiluun ja ne tarkoitettu 18-30- vuotiaille nuorille aikuisille. Kaupunkiolohuoneet on perustettu aikuisten yksinäisyyden vähentämiseen. 

Kaupunkiolohuoneen Hävikkikioskista voit noutaa Stadin safkan toimittamaa hävikkiruokaa. Usein tarjolla on vihanneksia, hedelmiä, leipää ja eineksiä, mutta sisältö luonnollisesti vaihtelee paljon. Stadin safka on Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteistyötä, jolla kehitetään ruoka-aputoimintaa ja tarjotaan hävikkiruokaa ihmisten hyväksi. Samalla vähennetään ilmastovaikutuksia.

Kohtaus Vallila Päijänteentie 2, 00550 Helsinki
Kohtaus Malmi: Torikatu 3 (3.krs), 00700 Helsinki

Lisätietoa Kaupunkiolohuone Kohtauksen toiminnasta voit lukea Kohtauksen sivuilta.

Etelä-Suomen klubitalot Eskot ry

Klubitalot ovat psykososiaalista tukea tarvitsevien, mielenterveyskuntoutujien ja henkilökunnan muodostama tasavertainen yhteisö. Klubitalot tukevat ihmisiä heidän arjessaan sekä työllistymisessä ja opinnoissa.Lue lisää toiminnasta Klubitalojen sivuilta.

Etsin vertaistukea mielenterveyteen liittyvissä asioissa

Ryhmä ihmisiä katsoo taivaalle

Vertaistukea, ajatusten ja kokemusten vaihtoa sekä yhdessä pohtimista – Nyyti ry

Nyytin Chat on paikka yhteiselle ajatusten ja kokemusten vaihdolle. Ryhmämuotoisissa chateissä pääset keskustelemaan erilaisista opiskelijan arkea ja elämää koskettavista aiheista. Chatteihin pääset mukaan ilman ennakkoilmoittautumista, anonyymisti sekä ilmaiseksi. Chateissä on mukana aina joko Nyytin vapaaehtoinen tai työntekijä. Chattejä järjestetään torstaisin klo 18–20 suomeksi sekä englanniksi ja ruotsiksi vuorotellen tiistaisin. Teemat vaihtuvat joka kerta, ja ne voit tarkistaa Nyytin verkkosivuilta.

Myös Nyytin etäyhteyksin toteutuvissa ryhmissä jaetaan vertaistukea opiskelijoiden kesken, pohditaan uusia näkökulmia sekä etsitään yhdessä ratkaisuja. Ryhmät ovat ilmaisia ja niihin ovat tervetulleita kaikki täysi-ikäiset opiskelijat ennakkoilmoittautumisen kautta. Jotkin ryhmätoiminnot ovat myös kohdennetumpia tietylle kohderyhmälle. Nyytin verkkosivuilta löydät tietoa tulevista ryhmistä ja niihin ilmoittautumisesta!

Voit löytää vertaistukea myös Nyytin verkkosivuilla julkaistuista, opiskelijoiden itsensä kirjoittamista tarinoista. Tarinoissa käsitellään opiskelijan elämään ja hyvinvointiin liittyviä asioita ja ilmiöitä omakohtaisesti, lähietäisyydeltä. Voit myös jakaa oman tarinasi muille luettavaksi. Halutessasi voit itse antaa panoksesi vertaistuelliseen toimintaan ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi.

HelsinkiMission Minä riitän -ryhmät

HelsinkiMission Minä riitän -ryhmät ovat ammatillisesti ohjattuja ja luottamuksellisia vertaistukiryhmiä 18-29-vuotiaille nuorille aikuisille.

Tukinet

Tukinet kokoaa palveluita, joiden tarkoituksena on ihmisen auttaminen, tuen tarjoaminen sitä tarvitseville ja kokemusten jakaminen. Tukinetin teemojen kautta voit tutustua sinua koskettaviin aiheisiin, osallistua ryhmächatteihin tai kahdenkeskisiin chatteihin, ottaa osaa ryhmäkeskusteluihin tai saada henkilökohtaisen tukihenkilön. Aiheita ovat mm. ihmissuhteet, seksuaalisuus ja sukupuoli sekä väkivalta.

Sekasin Gaming

Sekasin Gaming on Suomen suurin matalan kynnyksen apua tarjoava verkkoyhteisö nuorille ja toimii verkkoalusta Discordissa. Sekasin Gamingissa yli 13-vuotiailla on mahdollisuus saada ympäri vuorokauden vertaistukea, tukea sosiaalialan ammattilaisilta sekä hankkia ystäviä ja peliseuraa vahvasti moderoidulla alustalla. Toimintaan on mahdollista osallistua anonyymisti. Sekasin Gamingista vastaa Sekasin Kollektiivi, jota koordinoivat MIELI ry, SPR, SOS-Lapsikylä ja Setlementtiliitto. Sekasin-verkkoyhteisöstä vastaa sen ylläpitäjätiimi, ja keskustelua ohjaavat nuoret itse. Sekasin Gaming on maksuton ja suomenkielinen.

Ylitse MentorApp -vertaismentorit

Ylitse MentorApp -vertaismentoripalvelussa SOS-Lapsikylän vertaismentorit auttavat sinua henkilökohtaisessa tilanteessasi luottamuksellisesti. Voit valita sopivan mentorin ongelmasi perusteella ja saada apua ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelu on suunnattu aikuisille ja nuorille.

Mistä saan apua päihde- tai riippuvuusongelmiin?

Oluttuoppeja skoolataan

Päihderiippuvuusasioissa ole yhteydessä oman kaupunkisi terveydenhuollon ammattilaisiin seuraavasti:

Lisätietoa päihdehaitoista ja niiden ehkäisemisestä yliopistolla voit lukea apua päihde- ja riippuvuusongelmiin -sivulta.

Vinkkejä sodan aiheuttamien reaktioiden käsittelyyn

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS, Nyyti ry ja THL ovat omille verkkosivuilleen keränneet vinkkejä sodan aiheuttamien tunteiden ja huolien käsittelemiseen.