Opintojen rahoittaminen

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Opintoja voi rahoittaa monella tavalla. Tältä sivulta löydät yleistä tietoa opintojen rahoittamisesta ja opintotuista.

Yleistä tietoa opintojen rahoittamisesta

Opiskelijan toimeentulot koostuvat yleensä opintotuesta ja yleisestä asumistuesta. Niiden lisäksi opiskelijan on nostaa valtion takaamaa opintolainaa. Tietoa opintotuesta löydät Kelan verkkosivujen Opiskelijat-teemasta. Sivuilta löydät tietoa myös muista Kelan opintoetuuksista, kuten ateriatuesta.

Voit myös tutustua HYYn Toimeentulo-ohjeisiin

Suurin osa yliopisto-opiskelijoista myös työskentelee opintojensa ohella osa-aikaisesti. Osa-aikainen työskentely tukee parhaassa tapauksessa opintojasi ja kasvattaa työelämätaitoja. Sinun kannattaa kuitenkin suhteuttaa työnteko omaan opiskeluusi niin, ettei liiallinen työnteko häiritse oppimista.

Yliopistolla on myös tarjolla useita rahastoja, joista voit hakea lisärahoitusta opintoihisi.

Aikuiskoulutustuki on Koulutusrahaston myöntämä tuki, jota voit saada osallistuessasi aikuisopiskelijana omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen. Lisätietoja aikuiskoulutustuesta ja myöntöehdot löydät Työllisyysrahaston verkkosivuilta.

Yleistä tietoa opintotuesta

Kuinka haen opintotukea?

Korkeakouluopiskelijana voit hakea toimeentulosi turvaamiseksi opintotukea. Opintotukea haetaan hakulomakkeella, jonka voit täyttää Kelan sähköisessä asiointipalvelussa. Kaiken tarvitsemasi tiedon opintotuesta ja ajankohtaisista muutoksista löydät Kelan Opintotuki-sivulta.

Vaikuttavatko mahdolliset muut tuloni opintotukeen?

Omat tulosi vaikuttavat aina siihen, kuinka monen kuukauden ajalta vuodessa voit nostaa opintotukea. Sinun on itse huolehdittava siitä, etteivät vuositulosi ylitä vuositulorajaa.

Vapaan tulosi voit tarkistaa Kelan laskurista ja lisätietoa tulojen valvonnasta pääset lukemaan verkkosivuilta.

Opintojen edistymisen seuranta opintotuessa

Voidaksesi saada opintotukea sinun on edistyttävä opinnoissasi. Opintotukea nostavien opiskelijoiden opintojen edistyminen selvitetään vuosittain. Kela suorittaa edeltävän lukuvuoden edistymisen seurannan aina lokakuussa.

Katso lisätietoja opintojen seurannasta Kelan verkkosivuilta.

Miten toimin jos opintoni eivät edisty?

Jos opintosi eivät edisty vaaditusti, voit toimia seuraavasti:

  • älä nosta tukea kaikilta opiskelukuukausilta
  • peru opintotukesi etukäteen haluamiltasi kuukausilta
  • käänny opiskelijaneuvonnan puoleen.

Miten toimin jos sairastun?

Jos sairastut etkä edisty opinnoissasi vaaditusti, voit perua opintotukesi ja hakea sairauspäivärahaa sekä yleistä asumistukea. Tällöin et käytä opintotukikuukausia turhaan, vaan voit hyödyntää ne sitten, kun olet taas opiskelukunnossa.

Lisätietoa sairauspäivärahasta, sen hakemisesta ja sen suhteesta opintotukeen löydät Kelan verkkosivuilta.

Opintotuen enimmäistukiajan pidentäminen

Tutkintosi enimmäistukiaika riippuu tutkinnon laajuudesta ja opintojen aloittamislukuvuodesta. Jos olet käyttänyt loppuun opintotukesi enimmäisajan, mutta opintosi ovat tilapäisesti viivästyneet sairauden tai muun painavan syyn takia, sinulle voidaan harkinnanvaraisesti myöntää opintotuen pidennystä enintään yhdeksäksi kuukaudeksi.

Katso lisätietoa tukiajasta Kelan verkkosivuilta.

Mistä saan opintotukineuvontaa?

Jos et löydä tarvitsemaasi tietoa verkosta, niin voit soittaa Kelan opiskelijoiden palvelunumeroon 020 692 209 (ma–pe klo 8–17). Voit myös asioida henkilökohtaisesti missä tahansa Kelan palvelupisteessä.

Opintotukea kesäopiskeluun

Kun olet päättänyt opiskella kesällä päätoimisesti, voit hakea myös kesäopintotukea. Kesäajan opetustarjonnan selvittyä laadi itsellesi opintosuunnitelma ja varmista, että kesäopinnoista kertyy riittävästi suorituksia opintotuen saamiseksi.

Kesäajaksi lasketaan yleensä kesä-, heinä- ja elokuu. Voit saada tukea tutkintoon kuuluviin opintoihin: esimerkiksi luentoihin, tentteihin, työharjoitteluun ja opinnäytetyön tekemiseen.

Kesäopintotukea haet Kelan muutosilmoituksella, jonka teet helpoiten Kelan sähköisessä asiointipalvelussa. Vaihtoehtoisesti voit tarvittaessa täyttää opintotuen muutosilmoituslomakkeen.

Lisätietoja kesäopiskelusta ja opintotuesta Kelan sivuilla.

Opiskelu työttömyysetuudella

Jätitkö opintosi kesken työn takia, mutta jäitkin työttömäksi ja työllistyminen on sittemmin ollut hankalaa? Voisitko työllistyä paremmin kandina tai maisterina? Haluaisitko suorittaa tutkinnon tai sen osia, mutta et tiedä miten rahoittaisit opintosi? Tiesitkö, että voit suorittaa opintoja myös työttömyysetuuden turvin?

Mitä työttömyysetuudella voi opiskella?

Etuus on harkinnanvarainen, ja sen myöntämisestä päättää Työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto). Tukea ei myönnetä mihin tahansa opintoihin: TE-toimisto katsoo, että opintojen on oltava työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisia, ammatillisia valmiuksia edistäviä ja työllistymismahdollisuuksia lisääviä. TE-toimisto toteaa ja hyväksyy koulutustarpeen ja tekee päätöksen tuen kohdistamisesta opiskeluun.

Miten etuutta haetaan?

Jos olet TE-toimistossa asiakkaana ja suunnittelet opiskelua, kerro omalle TE-toimiston asiantuntijalle asiasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa! Etuutta on haettava TE-toimistolta ennen tuettavien opintojen aloittamista. TE-toimiston verkkosivuilla on listattuina yksityiskohtaiset ja ajankohtaiset hakuehdot, tietoa tuesta sekä tarvittavat lomakkeet.

 

Mitä tarvitset opiskelijaneuvonnasta?

Tiedekuntasi opiskelijapalvelupisteessä vahvistetaan ja täytetään TE-toimiston lomakkeeseen tutkinnosta puuttuvat opinnot ja lasketaan opiskeluun kuluvat kuukaudet tutkinnon loppuun saattamiseen asti (5 op/kk). Opiskelijaneuvonnasta saat myös virallisen opintosuoritusotteen hakemuksesi liitteeksi.

Jos olet uusi opiskelija tai aiot suorittaa pedagogisia opintoja työttömyysetuudella, lomake täytetään Kaisa-talon opiskelijaneuvonnassa. Voimme täyttää lomakkeita sekä opiskelijaneuvonnan pisteellä Kaisa-talossa että sähköpostin välityksellä. Lähettäessäsi lomakkeen sähköpostitse, täytä siihen ensin omat tietosi ja lähetä se sen jälkeen luottamuksellisena viestinä.

Toimeentulotuki

Voit hakea perustoimeentulotukea, jos tulosi ja varasi eivät muuten riitä jokapäiväisiin välttämättömiin menoihin. Lue lisää toimeentulotuesta Kelan sivuilta. Selvitä ennen toimeentulotuen hakemista kuitenkin mahdollisuutesi saada opintotukea, opintolainaa ja asumistukea. Jos et voi saada tukea, sinun pitää ensisijaisesti tulla toimeen muulla tavoin kuin perustoimeentulotuella, kuten ansiotyöllä.

Perustoimeentulotuki on viimesijainen tuki, mikä tarkoittaa sitä, että sinun on haettava ensin kaikki muut etuudet, joihin sinulla saattaa olla oikeus. Näitä tukia ovat opintotuen lisäksi esimerkiksi työttömyysturva, aikuiskoulutustuki ja asumisen tuet sekä vanhempainpäiväraha, sairauspäiväraha ja lastenhoidon tuet. Lue lisää muiden tukien vaikutuksista perustoimeentulotukeen Kelan sivuilta.