Tenttiminen Moodle-oppimisympäristössä

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Moodle-tenttejä tenttejä tehdään valvotusti salissa omalla laitteella tai etätentteinä valitsemassasi paikassa. Alla ohjeet molempiin tentteihin.

Sähköinen salitentti Moodlessa 

Sähköinen salitentti tehdään omalla laitteella (kannettava tietokone tai tabletti) Moodlessa tai muussa oppimisympäristössä. Tentti voidaan järjestää joko niin, ettei pääsyä muille verkkosivuille tai laitteeseen tallennetuille dokumenteille rajoiteta tentin aikana tai niin, että sinulla on tentin aikana pääsy vain Moodle-alueen tenttiin ja sinne mahdollisesti liitetyille verkkosivuille (esimerkiksi sanakirja). Tällöin sinun on ladattava laitteesi ennen tenttiä Safe Exam Browser (SEB) –ohjelma, jonka käynnistät tentin alussa Moodlen tentti-alueelta. Näitä tenttejä kutsutaan SEB-tenteiksi.

Opiskelijalla tulee olla käytössään laite, jolla kuulustelu on mahdollista suorittaa. Opiskelijan vastuulla on ladata laitteelleen hyvissä ajoin ennen kuulustelutilaisuutta mahdolliset ohjelmistot, joita tarvitaan kuulustelun suorittamiseen. Opiskelijan tulee lisäksi testata ohjelmistojen toiminta ennen kuulustelun alkamista. Sähköisessä salitentissä käytetään langatonta Eduroam–verkkoa. 

Eduroam-verkkoyhteys

Sähköiset salitentit järjestetään tenttisaleissa, joissa on käytössä Eduroam-verkko. Tiloissa on muitakin langattomia verkkoja, mutta Eduroam-verkko on suositeltavin sähköisen salitentin tekemiseen. Tiloissa on riittävä määrä sähköpistokkeita.

Eduroam-verkkoon kirjaudutaan yliopiston käyttäjätunnuksella ja omalla salasanallasi. Käyttäjätunnus kirjoitetaan käyttäjätunnus@helsinki.fi tai käyttäjätunnus@ad.helsinki.fi muodossa.

Verkkoyhteyksistä tarkemmin

Mac-laitteilla tenttijöiden tulee varmistaa, että Eduroam on asennettu profiilitiedostona koneelle

Eduroam-verkkoon kirjautumista voi testata yliopistojen rakennuksissa.

Jos kirjautuminen Eduroam-verkkoon ei onnistu heti, sitä kannattaa kokeilla muutamia kertoja.

Jos olet käyttänyt Eduroam-verkkoa aikaisemmin ja laitteesi on kirjautunut siihen automaattisesti, mutta kirjautuminen ei onnistu, olet saattanut vaihtaa Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksesi salasanan sen jälkeen, kun olet valinnut automaattisen kirjautumisen Eduroam-verkkoon. Poista vanhentunut salasana/unohda verkko ja kirjaudu sen jälkeen Eduroam-verkkoon voimassa olevalla salasanalla.

Ohjeet salasanan poistamiseen/verkon unohtamiseen:

Pc
  • Valitse langattomat yhteydet -kuvake alapalkista
  • Valitse Eduroamin kohdalta ominaisuudet/properties hiiren oikealla
  • Valitse unohda verkko/forget
  • Valitse uudelleen Eduroam ja kirjaudu käyttäjätunnus@helsinki.fi ja salasana
Mac
  • Avaa Keychain Access (Avainnippu)
  • Kirjoita yläreunan etsi-kenttään Eduroam. Avaa Eduroamin asetukset tuplanapsauttamalla riviä.
  • Avautuvan ikkunan alimmaisena sijaitsee salasana. Pääset editoimaan salasanaa valitsemalla Show password (Näytä salasana).
  • Järjestelmä kysyy käyttäjän omaa salasanaa (huom! ei yliopiston käyttäjätunnuksen salasana). Kirjoita salasanasi ja napsauta Allow.
  • Tämän jälkeen pääset syöttämään uuden salasanan (yliopiston käyttäjätunnuksen salasana) kenttään. Lopuksi napsauta Save Changes (Tallenna muutokset).
Ipad
  • Mene asetuksiin ja valitse Wi-Fi
  • Valitse Eduroam
  • Valitse unohda verkko
  • Valitse uudelleen Eduroam ja kirjaudu uudelleen: käyttäjätunnus@helsinki.fi ja salasana

Safe Exam Browser (SEB) -ohjelman lataaminen 

Safe Exam Browser (SEB) -ohjelma on verkkoselain, joka käynnistyttyään rajoittaa laitteesi käytettävyyden vain tenttisi Moodlen tenttialueelle. SEB-ohjelman voi asentaa Windows-, MacOS- ja iPad-laitteille, mutta sitä ei voi käyttää tenttimiseen Android-, Chromebook-, Linux- tai iPhone-laitteilla.

SEB-ohjelma käynnistetään tenteissä niin, että ensin kirjaudutaan normaalisti käyttämälläsi selaimella (esimerkiksi Firefox) Moodleen ja kyseessä olevaan tenttiin, jossa vasta klikataan KÄYNNISTÄ SAFE EXAM BROWSER.

Lataa Safe Exam Browser käyttöjärjestelmäsi mukaisesti ennen tenttiä. Huolehdi myös SEB-ohjelman päivityksestä.

Kun SEB-ohjelma on käytössä, sinun tulee muistaa Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksesi sekä salasanasi ulkoa, koska niiden automaattitallennus ei toimi. Jos koneellasi on keskeneräisiä töitä, ne tulee tallentaa ennen SEB-ohjelman käyttöön ottamista.

Safe Exam Browser (SEB) -ohjelman toimivuuden testaaminen

Ladattuasi SEB-ohjelma koneellesi, tulee sinun testata tämän toimivuus Moodlen testitentillä. 

Mene tavallisesti käyttämälläsi selaimella (esimerkiksi Firefox) Helsingin yliopiston Moodleen ja rekisteröidy opiskelijaksi testikurssille: Sähköiset salitentit - Safe Exam Browser (SEB) 

Toimi seuraavasti: 

  1. Klikkaa valitsemasi testitentti auki, lue ohjeet ja käynnistä SEB-ohjelma klikkaamalle KÄYNNISTÄ SAFE EXAM BROWSER (Laitteesi siirtyy käyttämään SEB-ohjelman selainta. Salli käyttöjärjestelmän käyttö mahdollisesta herjasta huolimatta). 
  2. Kirjaudu uudestaan Moodleen, jonka jälkeen pääset suoraan tekemään valitsemasi testitentin (testitentin tekemiseen ei tarvita salasanaa). 
  3. Tee tentti loppuun ja palauta tenttisi. 
  4. Sulje lopuksi SEB-ohjelma POISTU SAFE EXAM BROWSERISTA -napista.

Huolehdi, että laitteesi uusimmat tietoturva- ja järjestelmäpäivitykset sekä SEB-ohjelman päivitykset pysyvät ajan tasalla.

Yleisissä kuulusteluissa on varalaitteita, jos tenttimisen aikana laitteellesi tapahtuu jotakin yllättävää etkä pysty jatkamaan tenttimistä sillä. Varalaite on iPad, jossa on erillinen näppäimistö.

Jos sinulla on ongelmia SEB-ohjelman lataamisessa tai testitentin tekemissä, ole yhteydessä kampuksesi tenttipalveluihin.

Helsingin yliopiston tenttipalveluiden yhteystiedot

 

Näin tentit sähköisessä salitentissä

  • Saavu hyvissä ajoin kuulustelutilaisuuteen, jotta mahdolliset tekniset ongelmat ehditään ratkaista ennen tentin alkua.
  • Varmista, että muistat Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksesi ja salasanasi, koska selaimen automaattitallennus ei toimi käytettäessä SEB-ohjelmaa. Voit tarvittaessa kirjoittaa salasananasi paperille. Muista tallentaa keskeneräiset työsi.
  • Varmista, että laitteesi kirjautuu Eduroam-verkkoon.
    • Jos kirjautuminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, kokeile uudestaan muutaman kerran.
    • Muista käyttäjätunnuksen muoto sekä mahdollisesti vanhentuneen salasanan poistaminen.
    • Pyydä apua tentinvalvojilta, jos kirjautuminen ei onnistu. Eduroam-verkko on ensisijainen verkko sähköisessä salitentissä. Tentinvalvoja opastaa sinua käyttämään muita langattomia verkkoja, jos Eduroam-verkkoon kirjautuminen ei avusta huolimatta onnistu.
  • Kirjaudu tavallisesti käyttämälläsi selaimella (esimerkiksi Firefox) Helsingin yliopiston Moodleen ja etsi tenttialueesi ja sieltä tenttisi.
  • Tentti alkaa, kun tentinvalvojat antavat siihen luvan kertomalla tentin salasanan tai antamalla luvan avata salasanan sisältävän tenttikuoren.
  • Jos kyseessä on SEB-tentti, käynnistä SEB-ohjelma, kuten se on ohjeistettu.
    • Jos käynnistät SEB-ohjelman ja laitteesi jumittuu (punainen ruutu) ja tarvitaan poistumissalasanaa. Poistumissalasanaa ei kerrota opiskelijoille, joten tentinvalvoja ottaa laitteesi ja kirjoittaa siihen poistumissalasanan.
    • Kun SEB-ohjelma on käynnistynyt, kirjaudu uudestaan Moodleen (käyttäjätunnuksen tavallista muotoa- pelkkä käyttäjätunnus esim. rkeskiva).
  • Klikkaa Moodlen tenttialueella ”Tee tentti nyt” ja valitse ”Aloita tentti”. Syötä salasana ja tee tentti. Tentti on ajastettu Moodleen, joten tenttiaikaa seurataan laitteen kellosta.
  • Pyydä heti apua tentinvalvojilta, jos et pääse aloittamaan tenttiä.
  • Kun olet saanut tentin valmiiksi, klikkaa ”Lopeta tentti”. Tämän jälkeen klikkaa ”Palauta kaikki ja lopeta”. Tämä tehdään kahdesti.
  • Laitteellasi näkyy nyt palautussivu, joka tulee näyttää tentinvalvojalle, jotta tenttisuorituksesi voidaan hyväksyä.
    • Ota laitteesi ja mene tentinvalvojien luokse. Näytä tentin palautussivu, jätä mahdollisesti käyttämäsi luonnostelupaperit ja todista henkilöllisyytesi tentinvalvojalle (jollei sitä ole jo tarkistettu tentin alussa). Kuittaa osallistumisesi.
      • Jos kyseessä on SEB-tentti, klikkaa vasta tämän jälkeen ”POISTU SAFE EXAM BROWSERISTA” -napista.  Tee tämä tentinvalvojan nähden. Jos et pääse poistumaan Safe Exam Browserista, tarvitaan poistumissalasana. Poistumissalasanaa ei kerrota opiskelijoille, joten tentinvalvoja ottaa laitteesi ja kirjoittaa siihen poistumissalasanan.
  • Palaat lopuksi Moodle-alueelle. Navigoi pois tenttisivulta, koska näet aluksi vielä tapahtumat tenttiä edeltävältä ajalta.
  • Jos teet kaksi tenttiä samassa kuulustelutilaisuudessa, tulee sinun tehdä ensin toinen tentti ja palauttaa se, ja vasta sen jälkeen pääset aloittamaan jälkimmäisen tentin. Palautettuasi ensimmäisen tentin, saat tentinvalvojilta jälkimmäisen tentin salasanan.

     

Muistilista sähköiseen salitenttiin

  1. Varmista, että olet ladannut Safe Exam Browser (SEB) -ohjelman viimeisimmän version laitteellesi.
  2. Tarkista, että koneesi uusimmat tietoturva- ja järjestelmäpäivitykset ovat asennettuna ennen tenttiin tuloa.
  3. Lataa koneesi akku täyteen ja ota laturi mukaan.
  4. Mikä haluat käyttää tentissä hiirtä, ota hiiri mukaan.
  5. Varmista, että muistat yliopiston käyttäjätunnuksesi ja salasanasi, sillä selaimen automaattitallennus ei toimi Safe Exam Browser (SEB) –ohjelman ollessa käytössä.
  6. Varmista, että laitteessasi toimii langaton verkkoyhteys ja kirjautuminen Eduroam-verkkoon toimii.

 

Etätentti Moodlessa

Etätenttien suoritustapa vaihtelee, tarkemmat ohjeet selviävät kurssin tiedoista tai tentaattorilta.

Etätentti tehdään omalla laitteella (tietokone tai tabletti) Moodle-oppimisympäristössä tiettynä ajankohtana tai tietyn aikaikkunan puitteissa vapaasti valitsemassasi paikassa, jossa käytössäsi on verkkoyhteys. Opiskelijan vastuulla on ladata laitteelleen hyvissä ajoin ennen kuulustelutilaisuutta mahdolliset ohjelmistot, joita tarvitaan kuulustelun suorittamiseen. Opiskelijan tulee lisäksi testata ohjelmistojen toiminta ennen kuulustelun alkamista.

Kuulusteluun ilmoittautuneet opiskelijat löytävät pääsääntöisesti kuulustelun Moodle-linkin joko omista kursseistaan Moodlesta ja/tai kurssisivuilta . Moodle-alue avataan ennen kuulustelun alkua. Etätentin alkamisajankohtana tentin vastaustila aukeaa ja pääset katsomaan kysymykset. Päivitä verkkosivu jos et näe kysymyksiä kuulustelun alkaessa. Tentaattorin asetuksista riippuen tehtävät palautetaan joko tiedostona tai vastaus kirjoitetaan suoraan Moodleen.

Helsingin yliopiston opiskelijat voivat mm. ladata maksutta käyttöönsä Office-paketin (lisätietoja IT-Helpdeskin verkkosivuilta).

Kaikenlainen vilppi ja plagiointi on kielletty. Tutustu etukäteen Helsingin yliopiston ohjesivuun Mitä on vilppi ja plagiointi? Helsingin yliopistossa on käytössä plagiaatintunnistusjärjestelmä Ouriginal. 

 

Vinkkejä teknisiin ongelmiin

  1. Varmista, että laitteesi käyttöjärjestelmä on päivitetty uusimpaan versioon.
  2. Kun kirjaudut Eduroam-verkkoon, muista että käyttäjätunnuksesi on muotoa rkeskiva@ad.helsinki.fi (ei siis pelkkä käyttäjätunnus).
  3. Muista, että SEB käynnistetään Moodlessa, ei ohjelman kautta.
  4. Jos SEB ei käynnisty, varmista, että olet ladannut tai päivittänyt ohjelman.
  5. Jos SEB jumiutuu (tulee punainen ruutu) tai et saa SEB:ia suljettua, pyydä valvojaa käynnistämään SEB uudelleen. Vain valvojilla on tiedossa salasana, jolla SEBin voi sulkea.
  6. Mikäli saat virheviestin katkenneesta verkkoyhteydestä, odota hetki yhteyden uudelleen muodostumista. Voit katkaista Eduroam-verkkoyhteyden ja käynnistää sen uudelleen laitteesi verkkovalikosta. Jos yhteys ei muutamankaan minuutin päästä palaudu ja virheviesti häviä, pyydä lisäapua tentinvalvojalta.  Voit joutua vaihtamaan toiseen langattomaan verkkoon. Huom! iPadeissa ei näy verkkoyhteyksien valikkoa.
  7. Vastauksesi tallentuvat parin minuutin välein Moodleen. Jos tentissä tulee virhetilanne, pääset sen ratkettua jatkamaan tenttiä lähes samasta kohdasta mihin jäitkin. 

Yksilölliset järjestelyt sähköisissä salitenteissä ja etätenteissä

Sähköiset salitentit: jos sinulla on oikeus yksilöllisiin järjestelyihin, ota yhteyttä osoitteeseen specialneeds@helsinki.fi hyvissä ajoin, viimeistään 10 vuorokautta ennen tenttejä. Määräajan jälkeen tehtyjä pyyntöjä ei pystytä välttämättä toteuttamaan. Tenttipalvelut vastaavat yleisessä kuulustelussa järjestettävien sähköisten salitenttien yksilöllisistä järjestelyistä.

Etätentit: sovi opetuksen yhteydessä järjestettävän verkkotentin yksilöllisistä järjestelyistä kurssin opettajan tai kurssikuvauksessa mainitun tahon kanssa. Vastuu lisäajan merkitsemisestä verkkotenttiin kuuluu opettajalle ja koulutusohjelmalle.

Katso tarkemmin Yksilölliset järjestelyt tenteissä.