Tohtorin urapolut

Ohje kuuluu seuraaviin teemoihin

Valitsemalla koulutusohjelman saat näkyviin yleisten ohjeiden lisäksi koulutusohjelman mahdolliset omat sisällöt. Avointa yliopistoa koskevissa ohjeissa koulutusohjelmaa ei tarvitse valita.

Väittelyn jälkeistä uraa on hyvä miettiä jo tohtoriopintojen alkuvaiheessa, vaikka se tuntuisi kuuluvan vasta kaukaiseen tulevaisuuteen. Esimerkiksi yleisten valmiustaitojen opintoja on hyvä suorittaa sellaisilta osa-alueilta, jotka sinua itseäsi kiinnostavat ja jotka parhaiten tukevat tulevia suunnitelmiasi.

Minne väittelyn jälkeen?

Vaikka tohtoreiden suurin työllistäjä on edelleen korkeakoulusektori, tohtorit työllistyvät nykyään hyvin monenlaisiin tehtäviin. Yliopiston lisäksi tutkijoita ja asiantuntijoita tarvitaan esimerkiksi tutkimuslaitoksissa ja yritysten Research and Development-tiimeissä. Yksityisen sektorin lisäksi myös julkisella sektorilla, valtiolla ja kunnilla on käyttöä tohtoreiden asiantuntemukselle. Myös oman yrityksen perustaminen on monilla aloilla varteenotettava mahdollisuus.

Koska tohtorien uramahdollisuudet ovat laajat, on hyvä jo aikaisessa vaiheessa miettiä millaiset työtehtävät kiinnostavat juuri sinua. Mitkä ovat omat vahvuutesi? Millaista osaamista tohtorintutkinto on kartuttanut? Millaisissa työtehtävissä viihtyisit parhaiten? On myös tärkeää tiedostaa kaikki eri vaihtoehdot: tunnetko tohtoriohjelmastasi valmistuneita alumneja ja tiedätkö missä he ovat nykyään töissä? Tietoa siitä, mihin oman alasi tohtorit ovat työllistyneet saat myös yliopiston uraseurannan tuloksista.

Apua urasuunnitteluun saat ohjaajaltasi ja seurantaryhmältäsi. Osallistu myös tohtoriohjelmasi ja tutkijakoulun järjestämiin urasuunnittelu- ja alumnitapahtumiin. Tukea oman uran suunnitteluun tarjoavat myös yliopiston omat Urapalvelut, joiden kaikki palvelut ovat myös väitöskirjatutkijoiden käytettävissä.

Oman uran suunnittelussa voit hyödyntää Urapalvelujen laatimia ohjeita oman urapolun kartoittamiseen.

Akatemiaan

Tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen perinteinen seuraava askel on jatkaa tutkimuksen tekoa yliopistossa tutkijatohtorina eli niin sanottuna postdoc-tutkijana. Postdoc-vaiheessa suositellaan harkitsemaan siirtymistä muualle kuin omaan kotiyliopistoon ja mieluiten vaikka ulkomaille – yliopistosta toiseen siirtyminen auttaa luomaan uusia verkostoja ja saamaan laajemman kuvan mahdollisuuksien kentästä.

Postdoc-vaiheen tutkijan kriittinen tehtävä on rahoituksen löytäminen. Rahoitusta voi hakea muun muassa säätiöiltä, postdoc-poolista tai Suomen Akatemialta. Opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämä Tiede ja tutkimus -sivusto listaa ajankohtaisia kotimaisia rahoitushakuja eri tieteenaloilla.

Kun kokemusta tutkijana kertyy enemmän, tohtoreille avautuu mahdollisuuksia myös vakituisiin opettajan ja tutkijan tehtäviin yliopistolla. On kuitenkin hyvä varautua siihen, että vakituisen tehtävän saaminen yliopistolta kestää usein vuosia.

Akatemian ulkopuolelle

Vain osa tohtorin tutkinnon suorittaneista jatkaa uraansa tutkijana yliopistolla. Osasyy tähän on yliopistojen tarjoamien tutkijapaikkojen vähyydessä – mutta toisaalta tutkijan ura yliopistolla ei välttämättä edes ole kaikille tohtoreille se mielenkiintoisin ja parhaiten sopiva vaihtoehto.

Jos tähtäät nimenomaan tutkijaksi, muista, että yliopisto ei useimmiten ole ainoa paikka, jossa alasi tutkimusta voi tehdä. Esimerkiksi tutkimuslaitokset, julkinen sektori, yksityiset yritykset, yhdistykset ja säätiöt tarjoavat mahdollisuuksia monille. Tutkijan uran lisäksi tohtorintutkinto antaa erinomaiset valmiudet myös moniin muihin vaativiin asiantuntijatehtäviin – suunnittelemalla opintosi tuleva ura mielessä voit kehittää asiantuntijuuttasi haluamaasi suuntaan.